Raamatunajan kulttuurin siirtäminen nykyaikaan?

Raamattu on Jumalan Sanaa kaikilta osiltaan. Siinä Jumala ilmoittaa itsestään, että voisimme tuntea Hänet mahdollisimman hyvin ja tahdostaan, että osaisimme osoittaa rakkauttamme Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan. Jumalan ilmoitus tulee meille Raamatussa sen kirjoittamisen aikaisen kulttuurin kautta.

Tuleeko raamatunaikainen kulttuuri siirtää nykyaikaamme? Ajattelepa, että sinut kutsutaan juhlalliselle aterialle. Ateria on katettu hienolle tarjottimelle ja kultareunaiselle lautaselle. Syöt tuon maukkaan juhla-aterian ja nautit siitä. Nautintoa lisää sekin, että tiedät kuka ruuan sinulle tarjoaa ja iloitset hänen huomiostaan ja olet kiitollinen kutsusta. Syötkö nyt kunnioituksen osoituksena myös lautasen ja tarjottimen? Et tietenkään. Älä myöskään siirrä raamatunajan kulttuuria elämääsi, ainakaan siten, että annat sille saman arvovallan kuin Raamatun hengellisille periaatteille.

Esimerkiksi. Kun luet kertomuksen Jeesuksesta, jossa Hän pesee opetuslasten jalat, mieti miten omassa kulttuurissasi voisit "osoittaa rakkauttamme loppuun asti". Älä pese vieraasi jalkoja, sillä silloin sinä tuhoat pääruuan, rakkauden osoittamisen.

MILLAINEN KIRJA RAAMATTU ON?

 Raamattu on kirja, joka kertoo millainen Jumala on.

(Kaikkialla läsnä oleva, Kaikkitietävä, Kaikkivoipa, Oikeudenmukainen, Vanhurskas, Armollinen, Rakkaus...(Jatkoa esimerkiksi Messias-nimistä (Jesaja), Jeesuksen nimistä, Hyvä Paimen, Lammasten ovi...)

Raamattu ilmoittaa Jumalan säätämät hengelliset periaatteet, jotka opastavat, miten ihmisen tulee suhtautua Jumalaan ja toisiin ihmisiin.

Raamatun tekstit osoittavat miten ihmiset muinoin, yli pari tuhatta vuotta sitten, sovelsivat tai jättivät soveltamatta noita periaatteita.

Teemme hyvin, jos pyrimme yhdessä löytämään nuo Jumalan säätämät periaatteet ja sovellamme niitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Teemme huonosti, jos sokkona yritämme toimia aina samoin, kuin Raamatun kirjoittamisen aikana ja sitä ennen toimittiin. Silloin sekoitamme Jumalan säätämät hengelliset periaatteet keskenään ja paikoin toimimme noiden periaatteiden vastaisesti. Klassisena esimerkkinä jalkojen pesu. Siinä hengellisenä periaatteena, siis Jumalan säätämänä tarkoituksena, on ohjata ihmiset osoittamaan rakkautta käytännön teoille. Jalkojen pesu toteutettuna kirjaimellisesti Raamatun mallin mukaan on paremminkin alentavaa suhtautumista toista kohtaan.

Sitominen ja päästäminen

Sitomisopilla tarkoitan tässä yhteydessä uskomusta, jonka mukaan uskova voisi sitoa saatanan nuhtelemalla häntä ja erityisesti sanomalla "minä sidon sinut". Tässä yhteydessä en käsittele armolahjojen toimintaa, joihin tietyissä tilanteissa liittyy pahojen henkien käskyttämistä.

Sitomisoppia on perusteltu ainakin seuraavilla raamatunkohdilla: Matt. 18:18 ja 12:29. Lisäksi tukea saatanan käskyttämiselle on löydetty kohdasta Jaak. 4:7, jolloin perkeleen vastustaminen on tulkittu saatanan nuhtelemiseksi.

Raamatuntulkinnallinen kysymys kuuluu: Nouseeko sitomisoppi Raamatusta, vai onko kyseessä muualta alkunsa saanut oppi, jota vain tuetaan joillakin raamatunkohdilla. Entä jos koko oppi nousee virheellisestä, raamatun sanomaa vääristelevästä tulkinnasta?

Tarkastelun pohjaksi nostan seuraavan kohdan:

Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. Kol. 2:15 . 

Ainoastaan Jeesus pystyi tähän ja tämä tapahtui Golgatalla. Kirjaimellisesti sitomista ei tässä mainita, mutta aseettomaksi ja häpeän kohteeksi pahanvallat julistetaan joutuneeksi. 

Jakeen Matt.12:29 sanat liittyvät jaksoon, jossa fariseukset vähintäänkin kyseenalaistavat Jeesuksen vallan perusteet. Jeesus antaa ymmärtää, että Hänen valtansa riivaajien ulosajamiseksi perustui saatanan "sitomiseen". Kuvaannollinen ilmaisu, väkevän sitominen, tarkoittanee samaa kuin Paavalin Kolossalaiskirjeessä mainitsema aseiden riistäminen ja häpeän alaiseksi asettaminen.

Matteusksen jakso, Matt.18:15-18, antaa ohjeita kahden veljen välisen tilanteen selvittämiseen: Ensin on puhuttava kahden kesken, sitten tarvittaessa vietävä seurakunnan käsiteltäväksi. Seurakunnalla on valta ratkaista asia, julistaa rikos rikokseksi ja oikea teko oikeaksi ja näin ratkaista mahdollisesti kiistaksi noussut rike seurakunnan keskellä. Teksti ei millään muotoa liity saatanan käskyttämiseen verbaalisesti, kyse on seurakunnan valtuudesta toimia Jumalan sanan opetusten pohjalta tilanteessa, jossa veli rikkoo toista vastaan. 

Huomattakoon, että kyseessä on seurakunnan suorittama "sitominen ja päästäminen", ei yksittäisen seurakuntalaisen. Eikä kohteena ole sielunvihollinen. Seurakunnalla on valta äärimmäisessä tapauksessa sulkea katumaton syntiin langennut jopa seurakunnan ulkopuolelle, näin "sitoa" hänet. Vastaavasti katuva, synnistä poiskääntyjä voidaan "päästää" vapaaksi synnin tuomasta velasta.

Sitominen ja päästäminen on siis asioiden ratkaisemista Sanan pohjalta ja sen tarkoitus on johtaa synnin tai pelkän syytöksen kohteeksi joutunut vapaaksi. Vapaus kuuluu kaikille katuville.

Kun luen historiallisen kertomuksen Raamatusta

 Kun luen historiallisen kertomuksen Raamatusta, minun tulee kysyä

1. Mitä tuo teksti pyrki opettamaan ensimmäiselle kuulijakunnalle?

2. Mitä se tahtoo opettaa minulle ja meille tänään? Eli mikä on kertomuksen taustalla oleva aina voimassa oleva opetus?

3. Jos, sovellamme taustalla olevaa opetusta, niin kuin kertomuksessa tuolloin sovellettiin, tuleeko Pyhän Hengen tarkoittama opetus pantua näin käytäntöön, vai rikottaisiinko näin tekstin tarkoitusta vastaan?

4. Rikkoisiko kirjaimellinen soveltaminen jotakin Raamatun ilmoittamaa opetusta vastaan?

4. Onko nykyaikana kulttuurissamme jokin tapa toimia, joka auttaisi meitä paremmin soveltamaan kertomuksen opetusta?

PROOF-TEKSTIEN KÄYTTÖ

Voiko joku Raamatun jae puhua eri ihmisille eri tavalla? Jätän vastaamatta tähän kysymykseen ja korvaan sen toisella kysymyksellä: Puhuuko jokainen Raamatun jae kaikille lukijoille samalla tavalla?

Nyt joudumme miettimään, mitä puheen tai tekstin ymmärtämienen on. Ymmärtäminen perustuu mielteisiin. Tuskin löytyy kahta täysin samanlaista mieltämista, vaikka kyseessä olisi vain sana tai sanapari. Ääriesimerkkinä otan sanan sikasiisti. Nykynuoriso kuvaa sillä joskus julkilausutun ajatuksen hienoutta, joskus kieroa ajatusta. Joskus sikasiisti voi olla adjektiivi, joka kuvaa kännykän hienoa ulkonäköä tai mainioita ominaisuuksia. Veikkaan että joukossamme on elossa ihmisiä, joille sanasta sikasiisti ei tule mieleen mikään edellä mainituista, vaan mieltävät sen jotenkin epäsiisteyteen. Sikasiisti lattia voisi olla vieläkin jollekin huonosti pesty lattia.

Väitänpä, että sana talokaan ei tarkoita meille kaikille samaa. Minulla on talo Isa-nimisessä kylässä Papua Uudella Guinealla. Jos sinä näet sen, saatat väittää ettei se ole talo vaan maja. Siihen minä vastaan, että maja on lepänoksista kyhätty kodan näköinen lasten leikkipaikka.




Raamatun mukaisen opin kriteeri ei voi olla sellainen, että kaikki mikä voidaan perustella Raamatulla on totta. Raamatulla perusteleminen on yksille yhtä ja toisille toista. Raamatun mukainen oppi tulee määritellä näin: Opin tulee nousta Raamatusta.

Wayne Grudemin harha

Pututtaessa sanan kefale, pää, alkuperäisestä merkityksestä, usein viitataan Wayne Grudemin tekemään tutkimukseen. Grudemin reilun 2000 sanan otos, johon hän tutkimuksensa perustaa, voi olla kattavakin, mutta on hyvä muistaa, että kefale-sana esiintyy muinaisissa sähköisesti luettavissa kirjoituksissa noin 12000 kertaa. Niinpä Grudeminkaan sana kefalen merkityksestä ei liene viimeinen, eikä hän sitä väitäkään.

Lyhykäisyydessään kerrottuna Grudemin tutkimus osoitti, että kefalen kuvaannollinen merkitys oli 69:ssä tapauksessa 2000:sata  extremity, end, top; “starting point” in series or row . Vastaavasti kefale tarkoitti johtavassa asemassa olevaa 49:ssä tapauksessa.

Merkitystä lähde tai alkuperä, josta jokin saa alkunsa, puhuttaessa henkilöistä tai asioista, Grudem ei löytänyt yhdestäkään tapauksesta. Tästä ei voi tehdä johtopäätöstä, ettei sellaisia tapauksia ole olemassakaan: esimerkiksi A Greek-English Lexicon antaa tästä esimerkkkejä.

Mielenkiintoista voisi olla tutkia edellä mainitut 69 tapausta, olisiko niihin tarjolla muitakin käännösvaihtoehtoja, kuten esimerkiksi alku.

Lisäksi on hyvä muistaa, että ainakin persoonista puhuttaessa koko käsite, että joku henkilö olisi johdettu toisesta henkilöstä tai että henkilö olisi toisen henkilön alkuperää, on ainutlaatuinen. Ei siis ihme, ettei esimerkkejä ole tukuttain tai ollenkaan tarjolla muinaisissa Raamatun ulkopuolisissa kirjoituksissa. Käsite, että nainen on miehen alkuperää, kuuluu Raamatun erityisalueisiin ja siihenkin marginaalisesti. Luepa mitä tahansa kirjallisuutta, et juuri koskaan löydä käsitettä sähkömagneettinen induktio, se näet kuuluu tiettyyn fysiikan osa-alueeseen. Jos löydät sähkömagneettisen induktion jostakin muusta kirjallisuudesta, et voi olla varma onko mikään siitä sanottu kohdallaan.

Etsiessämme Raamatussa esiintyvän kefale-sanan merkitystä on johdonmukaisinta tutkia itse Raamattua. Jos näin teemme, huomaamme että ristiriidattomin ja parhaiten tekstikokonaisuuksia selittävä kefale-sanan merkitys on esimerkiki Efesolaiskirjeen ja Kolossalaiskirjeen lähes suoraan antama merkitys: alkuperä, alkulähde, lähde.

Uuden testamentin jälkeen varteenotettavin tekstikokonaisuus kefalen merkityksen selvittämiseksi on Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, Paavalin käyttämä Raamattu. Sen kääntäjät puolestaan eivät juuri koskaan jos ollenkaan nähneet kefale-sanalla olevan kuvaannollista merkitystä, joka viittaisi johtajaan tai ylemmässä asemassa olevaan henkilöön.